Seuran uusi kurssisihteeri on valittu

18.8.2021

Esittelyssä seuran kurssisihteeri Tatu Viitala

Tatu on 48-vuotias nuorimies, joka on aloittanut toiminnan uinnin parissa 9-vuotiaana. Mukana uinnissa siis kohta jo 40 vuotta. Hän aloitti aikoinaan tekniikkakursseilta ja aktiivisen kilpauintiharrastuksen, jonka hän päätti 18-vuotiaana ja siirtyi saman tien valmennuksen puolelle. Valmennusta hän on tehnyt useammassa seurassa, kun asuinpaikat on eri elämäntilanteissa vaihtuneet.

Uimaliitossa hän on toiminut nuorisovaliokunnassa sekä erilaisissa nuoria koskevissa projekteissa. Vapaaehtoistyössä hän on toiminut myös MLL:n lasten- ja nuortenpuhelimen päivystäjänä. Omien lasten harrastusten myötä luottamustoimet jääkiekon ja musiikin parista ovat tulleet tutuksi.

Kurssisihteerin tehtävässä hän kokee saavansa ainutlaatuinen mahdollisuuden auttaa Keravalaisia lapsia tutustumaan tähän mahtavaan, koukuttavaan ja runsaasti uusia kavereita antavaan lajiin. Keravan uimareissa tullaan panostamaan yhä vahvemmin uimaripolun luomiseen. Tatu kokee päässeensä mukaan toimeliaaseen porukkaan, joka haluaa mahdollistaa elinikäisen uintiharrastuksen, haluaapa uimari sitten satsata tulosurheiluun tosissaan tai käydä treenaamassa kavereiden kanssa kunnon ylläpitämiseksi.

Tatuun voi törmätä uimakoulujen yhteydessä yhdessä ohjaajiemme kanssa. Ole rohkeasti yhteydessä kaikissa kurssiasioihin liittyvissä asioissa uimakoulut@keravanuimarit.fi tai tatu.viitala@keravanuimarit.fi